Perhe numero kolme

Välillä tuntuu et tää homma on yhtä odottelua :D Tosta Chicago perheestä ei kuulunut mitään ja se poistuki sitte parin päivän kuluttua mun sivuilta ja sitte menikin viikko ku ei tullut mitään perhettä. Vaivuin jo lähestulkoon epätoivoon, mut onneks perhe ja kaverit tsemppas :)

Viime keskiviikkona tuli ilmotus, et uus perhe on mun hakemusta kattellut. Perhe on asuu 20 minuutin päästä Bostonista, eli matka Bostoniin ei olis kyllä paha :) Eli mulla olis sopiva matka päästä seuraamaan kiekkoa ja Boston Bruinsia jeejee :) (tää on ollut mulle tärkeetä, etten jää vuodeks ihan ilman jääkiekkoa ;D) Perheessä on kaks lasta, molemmat on tyttöjä, 2 ja 7 vuotiaita. Vanhempi tyttö on jo koulussa ja nuoremman kanssa saisin sit viettää aikaa päivät :) Perhe kuulostaa todella hyvältä ja ollaan kerran soiteltu ja sähköposteja vaihdeltu aika reippaasti. Eilen tuli sitten ilmotusta et tää perhe on mut matchannut, eli tämä perhe on nyt ainut mikä saa mun hakemuksen käsiinsä. Ja seuraava vaihe alkais olla päätöksen teko :) Ittellä tosi hyvä fiilis, mut mielelläni vähän vielä juttelisin ni sais sit tehtyä hyvillä mielin lopullisen päätöksen.

Jännintä tässä on se et tuntuu et pää olis täynnä kysymysmerkkejä, mut sit ku mietin et mitä pitäis kysyä ni en yhtään tiedä :DD Välillä pelkään et ne kaikki kysymykset muodostuu Helsingin lentokentällä ja sit sitä paniikin määrää. Toivottavast en oo ainut au pair joka on näin hukassa :DD Ja en ees taida tajuta koko asiaa vielä kunnolla. Tai viikonloppuna töissä kävi ilmi et muutama asiakas oli saanut tietää mun suunnitelmista ja ne tuli sitten mulle sellasella koiranpentu-ilmeellä kysymään "ethän jätä meitä?" No mitä tekee meikäläinen?? Siinä koitin keräillä itteäni mut silmät vaa kostu ja oivoi :D Autoonha siitä kauheeta vauhtia juoksin ja selitin et kauhee kiire :D Oon siis ollut 3½ vuotta töissä sellasessa pubissa jossa on aikalailla tietyt kanta-asiakkaat ja ne oon oppinut tuntemaan tosi hyvin. Mulla tulee ihan järkyttävä ikävä niitä ja sit etenkin mun työkavereita :) Harmittaa toistaalta jättää tommonen työ missä työkaverit ei ollu vaan työkavereita vaan oikeesti kavereita. Ja suurin harmi on se, et tuskinpa enää tuun löytää työtä missä olis niin huippu pomo mitä mulla nyt on!!

Tosiaan nyt taas odotellaan ja toivottavasti pia sais aikaseks jos jonkinnäköisiä päätöksiä. Tietteks mä oon nyt niin onnellinen ja tää reissu taitaa olla just se mitä tartten <3 Eilen illalla mietein et hitsit, tulevaisuudessa voin sanoo, et oon asunut vuoden jenkeissä siis oikeesti JENKEISSÄ!!

p.s 9 päivää ja mä lähden lomalle Kalymnokselle! Aurinkoa, ruokaa ja lepoa <3

<3:lla Lindsay